"Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin." Markuksen evankeliumi 1:1
Lukiessani tänään Raamattua tämä aivan yksinkertainen perusasia hyppäsi silmilleni. Sanoma Jeesuksesta on ilosanoma. Se on hyvä uutinen. Meillä Jeesuksen omilla ei ole julistettavana tälle maailmalle ikäviä asioita vaan hyviä uutisia - oikeastaan parhaita mahdollisia uutisia. Ja ne tulee ja saa julistaa niinkuin hyvät uutiset julistetaan.
Mieleeni tulee monesta elokuvasta tuttu kohtaus jossa uusi kuningas asetetaan valtaistuimelle. Siinä heti kruunauksen jälkeen joku hoviväestä nousee seisomaan ja huutaa niin kovaa kuin jaksaa: "Eläköön uusi kuningas."
Juhannus on ohitse ja kesä heräilee loistoonsa. Sateen alta me selvinneet saamme kaivaa t-paidat kaapista ja astella auringon alla. Kuinka kevyt olo onkaan kun lämpö heijastaa säteensä kasvoille ja hiekka rapisee sandaalien alla. Kumpa tämä voisi jatkua ainakin vuoden....tai kaksi.
Valoisista tunnelmista tipahdus maan pinnalle. Mulla on ollut ihan törkeen kaamea 2 päivää. Niin armollisen kamalaa kuin se onkin niin mulla on ollut hirvee ärsytys ja kaikki mennyt vähän niin kuin pieleen. Tunne skaala on mennyt pettymyksestä kiukkuun sekä ojasta allikkoon. Kun kaikki rapisee mielessä, jää vain rääpälenä Jumalan käsiin ja huokaa: Tässä kaikki, kokoa mut.
Kuten useimmat teistä varmasti kerkesivätkin huomata niin Yksitie oli tuossa viitisen päivää poissa linjoilta. Palveluntarjoajallamme Puhtekilla oli (taas) jotain teknisiä ongelmia, joiden myötä Yksitien sijasta välillä avautui jopa muiden yritysten verkkosivuja. Tähän mennessä emme ole saaneet vielä selvitystä siitä, mitä oikein pääsi tapahtumaan koska yrityksen omat nettisivut ovat yhä alhaalla ja emme ole saaneet heiltä mitään yhteydenottoa.
Vihdoinkin minulle koitti vapaapäivä. Olin odottanut sitä niin, että tuntui sukatkin olevan rullalla. Uni keinutti aamulla niin lempeästi ja silmäni avatessa aurinko tervehti. Voisiko parempaa aamua olla kuin herätä rakkaansa kainalosta auringon ensi säteeseen?
KIrjoitan teille nyt vaikeasta ja kipeästä asia. Olen kuullut elämäni aikana tuhansia tarinoita joiden päätteksi olen jäänyt vain kysymään MIKSI? Ehkä nämä ajatukset herättävät sinussa jotakin. Ehkä ymmärrät elämän lahjan ja kuinka jokainen hetki on armoa.
Tänään ajoin iltavuoron pyörällä. Helkama oli uskollinen ja vei minut ovelta ovelle turvallisesti. Ilma oli jotenkin niin lempeä vaikka taivas olikin aika tumma. Ilman pisaroita selvisin ja hyvillä mielin saan olla jo kotonakin. On se vain niin mukavaa kun on aurinkoa ja kesä. Kaamoksen keskeltä ollaan selvitty valoon. Ollaan arjen sankareita, eks je!